Mervi Malin-Santos

Image
Asiantuntija Mervi Malin-Santos

päihdehoitaja
verkkoterapeutti

Varaa aika verkosta

Mervi Malin-Santos tarjoaa keskusteluapua alkoholiin, muihin päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyvissä ongelmissa. Voit varata Merville ajan myös lyhytterapian, verkkoterapian tai Previct-palvelun käytön aloittamiseksi.

"Tarjoan ratkaisukeskeisellä työotteella apua erilaisiin haasteellisiin elämäntilanteisiin. Arvostan asiakkaan asiantuntijuutta oman elämänsä suhteen ja ajattelen, ettei mikään ongelma ole liian pieni tai suuri, ettei sitä voisi keskustellen tutkia.

Olen koulutukseltani psykiatriaan suuntautunut sairaanhoitaja. Lisäksi olen suorittanut päihdetyön ammattitutkinnon ja kouluttautunut kognitiiviseen psykoterapiaan päihdetyössä.

Minulla on noin 10 vuoden kokemus erilaisten riippuvuuksien ja psykiatristen sairauksien hoidosta. Pohjoisklinikan lisäksi olen työskennellyt esimerkiksi Päihdesairaalassa ja A-klinikalla. Varaa aika ja tule rohkeasti keskustelemaan tilanteestasi."

Mervi palvelee asiakkaita suomeksi ja englanniksi.

Mervillä on kiinnostusta työtänsä kohtaan ja vaikuttaa olevan aidosti kiinnostunut potilaan ongelmien ratkaisemisesta. – asiakkaan palaute

Great meeting. Mervi listened to me without judgement and gave me some excellent insights. – asiakkaan palaute

Erityisosaaminen

Kielitaito (Languages)

  • suomi
  • englanti (English)

Varaa aika verkosta