Image
Isä ja lapsi laiturilla

Tervetuloa Pohjoisklinikalle

Pohjoisklinikalta saat apua alkoholiin ja muihin päihteisiin liittyvissä huolissa ja ongelmissa. Olemme täällä sinua varten.

Varaa aika verkosta

Päihdelääkäri: ”Ei pidä hakea apua vasta sitten, kun on jo menettänyt kaiken”

Häpeä on yksi alkoholiongelman keskeisimmistä tunteista. Ihminen häpeää oma tilannettaan ja tekojaan, kyvyttömyyttään ja arvottomuuttaan.

”Näitä tunteita puramme. Ammattilaisina pyrimme löytämään yhdessä ihmisen kanssa hänelle sopivat keinot ja työkalut muutoksen saavuttamiseksi”, sanoo päihdelääkäri Kaarlo Simojoki.

Alkoholinkäytön taustalla voi olla esimerkiksi masennus, joka ylläpitää juomista. Joskus taas alkoholinkäyttö on opittu tapa, joka vaikuttaa mielialaan ja toimintakykyyn.

”Kun masennusta hoidetaan, voi loppua liiallinen alkoholinkäyttökin.”

Meillä ei tuomita eikä olla moraalisesti ärtyneitä elämäntyylistä.

Suomessa on noin 600 000 alkoholin riskikäyttäjää, joista 200 000 on korkean riskin käyttäjiä. Miljoona suomalaista kärsii läheisen runsaasta alkoholinkäytöstä. Suurin osa heistä on naisia ja lapsia.

Alkoholiongelma on miehillä yhä yleisempi kuin naisilla.

”Monet ajattelevat, että alkoholinkäyttö kuuluu ihmisen perusoikeuksiin ja että se on täysin oma asia, johon muilla ei ole oikeutta puuttua”, Simojoki kärjistää.

Alkoholiongelma syntyy hitaasti hiipien ja pitkän ajan kuluessa. Sen syntyä voi olla vaikea itse hahmottaa.

”Sitten saapuvat häpeän tunteet ja alkaa kieltämisen aikakausi: Enhän minä mikään juoppo ole. Suomalaisten mielikuvat alkoholiongelmasta ovat edelleen hyvin mustavalkoisia.”

Mietityttääkö alkoholinkäyttö? Varaa ensikäynti

Tarinoita ja syitä on yhtä monta kuin on ihmisiä. Yhtä lailla tapoja muuttua on monia – yksi hanska ei sovi kaikille.

Simojoen mukaan suuri haaste onkin se, että palveluiden piiriin hakeudutaan usein liian myöhään.

”Silloin vaurioiden korjaaminen on raskasta ja pitkäkestoista niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta.”

Pohjoisklinikka haluaa tarjota tukea alkoholinkäytön vähentämiseen mahdollisimman varhain.

”Ei pidä hakea apua vasta sitten, kun on jo menettänyt kaiken. Pohjoisklinikalla voi käydä keskustelemassa vaikka vain kerran. Usein jo se auttaa.”

Avun hakeminen osoittaa rohkeutta.

Pohjoisklinikan periaatteena on se, että jokainen vastaanotolle saapuva saa kokea tulevansa kohdatuksi.

”Tarinoita ja syitä on yhtä monta kuin on ihmisiä. Yhtä lailla tapoja muuttua on monia – yksi hanska ei sovi kaikille. Meillä ei tuomita eikä olla moraalisesti ärtyneitä elämäntyylistä.”

Pohjoisklinikka on tukena ihmisen muutoksessa: ammattilaiset auttavat löytämään jokaisen elämäntilanteeseen sopivat ratkaisut.

”Avun hakeminen osoittaa rohkeutta”, Simojoki toteaa.

Natiiviartikkeli on julkaistu alun perin HS.fi:ssä.

Varaa aika ensikäynnille

Uutena asiakkaana voit aloittaa varaamalla maksuttoman 20 minuutin ensikäynnin päihdehoitajalle. Etävastaanotolle pääset mistä tahansa päin Suomea.

Varaa ensikäynti verkosta

Tutustu Pohjoisklinikan palveluihin

Palvelut Vastaanotot Hinnasto

Lue lisää

Krapulassa Mikko katsoi kellosta, milloin voi jo alkaa ottaa olutta: ”Häpesin myöntää edes itselleni, että join liikaa” Päivi alkoi lipitellä viiniä päiviensä ratoksi: ”Join yksinäisyyteen – nyt tiedän, ettei alkoholi toimi lääkkeenä” Testaa, juotko liikaa – 10 kysymystä alkoholinkäytöstä