Image
Mies herää väsyneenä

Tervetuloa Pohjoisklinikalle

Pohjoisklinikalta saat apua alkoholiin ja muihin päihteisiin liittyvissä huolissa ja ongelmissa. Olemme täällä sinua varten.

Varaa aika verkosta

Alkoholista tulee usein ongelma vähitellen

Mietityttääkö oma juominen? Silloin sitä on todennäköisesti syytä pysähtyä pohtimaan. Alkoholiin liittyvissä ongelmissa avun hakemisessa ei kannata turhaan viivytellä.

Ongelmallisessa juomisessa voi olla kyse riskikäytöstä, haitallisesta käytöstä tai jopa alkoholismista. Alkoholin riskikäyttö tarkoittaa sitä, että juomisesta aiheutuvia haittoja ei ole vielä nähtävissä, mutta niiden ilmaantuminen on todennäköistä.

Kun juomisesta aiheutuu jo selkeitä haittoja, puhutaan haitallisesta käytöstä. Alkoholismin eli alkoholiriippuvuuden kohdalla kyse on kroonisesta sairaudesta.

Alkoholinkäyttö lisääntyy hiljalleen

Tyypillistä on, että alkoholinkäyttö on ensin hallinnassa: juominen saattaa liittyä esimerkiksi tiettyihin tilanteisiin, kuten juhliin, rentoutumiseen tai hauskanpitoon. Sitten juominen lisääntyy hiljalleen.

Kun alkoholia käyttäessä ei saakaan enää samasta annoksesta tavoiteltua vaikutusta, määrää alkaa kasvattaa. Ilmiön taustalla on sietokyvyn kasvu eli toleranssi.

Työikäisillä runsas kertajuominen on edelleen yleistä, sillä joka viides juo joka viikko itsensä humalaan.

Alkoholinkäytön hallitsemisessa voi olla hankaluuksia jo nuoresta lähtien tai juomisesta tulla ongelma vasta myöhemmin. Työikäisillä runsas kertajuominen on yleistä, sillä joka viides juo joka viikko itsensä humalaan.

Mietityttääkö alkoholinkäyttö? Varaa ensikäynti

Juomisen lisääntyminen voi liittyä myös eläkkeelle jäämiseen. Alkoholiongelmista kärsivistä yli 65-vuotiaista noin kolmasosalla alkoholin ongelmakäyttö on alkanut vasta eläköitymisen jälkeen.

Jos alkoholia käytetään jonkin ongelman ratkaisemiseen, kuten uniongelmien tai harmituksen helpottamiseen, kasvaa riski siihen, että juominen lähtee kontrollista. Alkoholi voi hetkellisesti käytettynä lievittää mielipahaa, mutta jos siitä tulee ainoa ratkaisukeino, ongelmien todennäköisyys lisääntyy.

Lopettaminen voi tuntua vaikealta

Alkoholinkäytön vähentäminen tai lopettaminen voi tuntua ensin jopa pelottavalta ajatukselta. Siksi kannattaa tukeutua ammattilaisen apuun itselle sopivien tavoitteiden asettamisessa.

Tavoitteiden ei kuitenkaan tarvitse olla pysyviä, vaan niitä voidaan myös muuttaa myöhemmin. Vaikka aluksi pyrkisi kohtuukäyttöön, voi ajan myötä huomata alkoholin houkutuksen olevan niin suuri, että juomisen lopettaminen on parempi vaihtoehto.

Mietityttääkö alkoholinkäyttö? Varaa ensikäynti

Täysraittius on usein perusteltua erityisesti alkoholismin kohdalla, sillä alkoholiriippuvuus jättää vuosikymmeniä kestävän alttiuden alkoholinkäyttöön aivojen rakenteisiin. Tärkeää on, ettei luovuta, vaikka retkahtaisi hetkellisesti juomaan. On tyypillistä, että kestävän raittiuden saavuttanut on ensin retkahtanut useammankin kerran.

Lisääntyvästä itseymmärryksestä on yleensä paljon hyötyä.

Ammattilaisen tuella voi käydä läpi omaa tilannettaan oli kyse sitten alkoholin riskikäytöstä, haitallisesta käytöstä tai alkoholismista. Lisääntyvästä itseymmärryksestä on yleensä paljon hyötyä.

Älä viivyttele avun hakemisessa

Alkoholiin liittyvissä huolissa ja ongelmissa avun hakemisessa ei kannata turhaan viivytellä. Mitä pidemmälle ongelmat etenevät, sitä vaikeampaa muutoksen tekeminen usein on.

Erityisesti vaikeasta alkoholiongelmasta vain harva pystyy toipumaan itse. Ammattilaisen tehtävänä on tarjota uusia näkökulmia ja tukea motivaation herättelyssä ja muutoksessa.

Jos huomaat, että alkoholista on tullut sinulle ongelma tai tapa, josta haluat eroon, haluan rohkaista sinua hakemaan apua. Yhdessä muutoksen tekeminen on helpompaa.

Kirjoittaja

Markus Partanen
LL, päihdelääketieteen erityispätevyys

Markus Partanen on päihdelääketieteen erityispätevyyden suorittanut lääkäri. Markus työskentelee A-klinikka Oy:n ylilääkärinä.

Image
Lääkäri Markus Partanen

Varaa aika ensikäynnille

Uutena asiakkaana voit aloittaa varaamalla maksuttoman 20 minuutin ensikäynnin päihdehoitajalle. Etävastaanotolle pääset mistä tahansa päin Suomea.

Varaa ensikäynti verkosta

Tutustu Pohjoisklinikan palveluihin

Palvelut Vastaanotot Hinnasto

Lue lisää

Miksi alkoholinkäytön vähentäminen kannattaa? 7 hyvää syytä Mikä on liikaa? Näin arvioit alkoholinkäyttöäsi Pohjoisklinikalla autamme, jos alkoholi mietityttää